keskiviikko 7. elokuuta 2019

Kun opettajasta tuli opiskelija

Heippa,

Nyt kun opeuraa on takana reipas kymmenen vuotta, niin pikkuhiljaa tiedän luulen tietäväni, mitä haluan tehdä isona. Haluan edelleen ehdottomasti olla opettaja ja nimenomaan yläkoulun aineenopettaja. Opetan matikkaa, fysiikkaa ja kemiaa, joista matikka on ehdottomasti lempilapseni. Olen aika haka erityisesti sen opettamisessa. Mielestäni. Fysiikka ja kemia ovat kyllä tosi mielenkiintoisia, mutta koska olen teoreetikko, matikka on aina resonoinut jotenkin oikealla taajuudella. Vuosien aikana on tullut vastaan kaikenmoisia oppilaita, joista sielussa ovat saaneet erityisen paikan semmoiset, jotka ovat osoittaneet oman vajavaisuuteni opettajana, mutta jotka vielä tekemieni tyhmien virheiden ja kaiken vaikean jälkeen haluavat pelata kanssani Aliasta. Toiveena ja haaveena on saada laaja-alaisen erityisopettajan pätevyys ja ehkä tulevaisuudessa tehdä matikan opetuksen rinnalla erkkaopen työtä.

Hain ja sain virastani 3kk virkavapaata. Tänä aikana aion suorittaa erityispedagogiikan perusopinnot 25op (Jyväskylän avoin yliopisto). Opinnot voi suorittaa täysin etäopintoina. Vaikka käytännössä kurssit 5kpl voisi suorittaa työn ohessa, haluan tehdä ne kunnolla ja hyvin arvosanoin ja antaa aikaani vielä perheellenikin. Taloudellisesti täysipäiväinen opiskelu on mahdollista aikuiskoulutustuen turvin, jota saan n. 1700€/kk miinus verot (Työllisyysrahasto). Tuon nyt uskaltaa sanoa ääneen, koska opettajan palkkataulukot löytyvät ihan Internet-haulla ja Työllisyysrahaston sivun laskuri kertoo aikuiskoulutusrahan suuruuden. Perusopintojen jälkeen en ole vielä mitään uutta, mutta saan oikeuden hakea erityispedan aineopintoihin, joiden suorittaminen antaisi minulle laaja-alaisen erkkaopen pätevyyden.

Opettajien lukuvuosi alkoi täällä meillä päin tiistaina 6.8. kahdella VESO/KIKY -päivällä. Olin siellä mukana suunnittelemassa tulevaa kouluvuotta, kuulemassa käytänteistä ja muistuttamassa kesän jälkeen mieleen, mitä kaikkea open kuuluu tehdä. Huomenna torstaina alkaa oppilailla koulu. Oudolta tuntuu se, että en ole aloittamassa lukuvotta heidän kanssaan. Suuntaan aamulla kirjastoon tenttikirjojen ja läppärin kanssa.

Niin opettajasta tuli opiskelija. Töihin palaan marraskuun puolivälissä. Veikkaan, että ennättää tulla ikävä töihin. Kova ikävä.

-Outi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olisi kiva, jos jättäisit kommentin!